Luvassa lisää tuttua mitäänsanomatonta pyöräilyhuttua. Kisojen perässä on tässä tullut edelleen rämmittyä, vaikka menestys on ollut edelleen aneemista. Ei paljoa haittaa, tuleepahan tutkiskeltua lähitienoota. Pari viikkoa sitten piipahdin osavaltion pohjois-osissa, jossa kuulemma majailee huomattavan paljon suomalaisia. Ja maastot on kuulemma suomea muistuttavia. Siis jenkki-tuttujen mielestä, jotka eivät tietysti ikinä ole käyneet Suomessa. Paitsi yksi, joka puolestaan ei koskaan ole käynyt osavaltion pohjois-osissa. Otappa tuosta siis selvää. Parempi oli siis selvittää itse.
Pikkukylän nimi oli Callaway ja se sijaitsi noin 350 km Minneapoliksesta pohjoiseen. Tai kaupunki se oli pienuudestaan huolimatta, kuten kaikki muutkin pienet kyläpahaiset. Pienin se ei näkemistäni ollut, sillä matkan varrella olleessa Blufftonissa asukkaita oli kyltin mukaan kokonaiset 77.
Matka kisapaikalle oli puuduttavan tylsä, jenkkiläisittäin tarjolla oli suoraa moottoritietä. Ainoa nähtävyys oli oikeastaan käsittämättömän massiiviset ja pitkät tavarajunat, jotka paahtoivat samaan suuntaa.
Perillä tarjonta oli lisää junia. Osa junanvaunuista oli raijattu hiihtokeskukseen muokattu yöpymiskuntoon. Junat liittyivät luultavasti paikan historiaan, mutta siitä en päässyt perille.
Ennen kisaa oli hieman aikaa tutkailla paikkoja ja etsiä merkkejä niistä suomalaisista. Turhaan etsin, ei näkynyt maanmiehistä merkkiäkään. Muun maalaisia oli selvästi kylläkin. Hurrit tietysti hyppi heti ensimmäisenä silmille.
Ja tietysti tarkkaavaisimmat huomasivat, että ruotsalaisten nimeä kantavan mökin pihassa oli tietysti Volvo. Kisapaikan hotellilla oli tarjolla Norjalaisia pannukakkuja ja Kanadaisetkin halusivat erottua.
Se mikä tuo kuvassa näkyvä fallos-symboli sitten oli, ei ole hajuakaan. Yhtä vähän hajua oli niistä runsaslukuisista suomalaisista. Kyselemällä kuitenkin selvisi, että suomalaiset olivat alueen ensimmäiset asuttajat, noin vuonna 1918. Suomalaiset taitaa olla niin mörököllejä, että he eivät itseään paljoa mainosta. Mököttävät vain jossain syrjäisessä mökissä ja juovat viinaa.
Ja ehkä hiihtävät. Kesät ja talvet. Siihen paikka oli kyllä omiaan. Kisasta ei juuri sen ihmeempää. Ajoin niin lujaa kuin pääsin, mutta silti auttamattoman hitaasti. Eikä parit lipat ainakaan vauhtia parantaneet.
Ehkä juuri siksi olikin loogista, että seuraavana viikonloppuna yritin uudestaan. Tällä kertaa kisat olivat lähempänä, St. Cloudissa. Nimi ei tietysti paljoa kerro, mutta kisojen nimissä on käytetty Suomen kisoja enemmän mielikuvitusta. Tarjolla on ollut mm. "Rajakahakkaa", joka viittasi osavaltioiden väliseen kamppailuun ja "Vapaa-rattaiden karkelot", jolla irvaillaan aina takuuvarmaan mutapainiin. Nyt oli tarjolla "Syheröpolkujen pako", joka puolestaan viittasi vieressä sijainneeseen vankilaan.
Vankilaksi ihan nätti, kirjaimellisesti lähes linna. Tässäkään kisassa en onnistunut karkaamaan muilta, vaan he lähinnä minulta. Tällä kertaa tuli kontattua ihan urakalla. Reitti oli syheröinen ja puut lähellä, ja mitä enemmän puita yritti varoa, sitä todennäköisemmin niitä päin tuli ajettua. Ei siis minkään värisiä mitaleita tullut nytkään kahmittua. Kroppa sen sijaan oli seuraavana päivänä monivärinen.
Ensi viikonloppuna olisi vielä yhdet karkelot, joihin ajattelin osallistua. Sen jälkeen luulen, että on aika laittaa ripustaa ajonkengät vähäksi aikaa naulaan. Tai naulan sijasta haisevista ajokengistä voisi värkätä vaikka jotain tällaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti