Viime lauantaina suuntasin aamuvarhaisella meijeripitäjään eli Wisconsin osavaltion puolelle ajamaan kauden viimeistä maastokisaa. Aamulla lähtiessä lämpötila oli rapsakka, pikkaisen pakkaisen puolella. Wisconsin on maastoltaan kivempaa kuin Minnesota, sellaista mukavan kumpuilevaa maaseutua.
Kisapaikka oli keskellä ei-mitään ja haasteellinen löytää. Toisin kuin yleensä, usein perille löytää pelkästään seurailemalla niitä autoja, joilla on kalliit pyörät katolla. Ja ohi ajettujen paikkakuntien nimetkin on yleensä suhteellisen helppo päätellä...
Tällä kertaa pari puuttuvaa kylttiä sekoittivat hieman pakkaa. Kysymällä paikka lopulta löytyi. Sattumoisin törmäsin kilpailun järjestäjään ja seurasin häntä kisapaikalle. Ihan loppuun asti en naista kuitenkaan seurannut, sillä hän päätti parkkeerata tila-autonsa kisapaikan parkkipaikkana toimineelle pellolle ojan pohjan kautta. Onneksi vauhtia oli riittävästi ja auto pomppasi ojan reunuksen kautta kätevästi parkkiin. Nainen oli hieman hämillään ja tukka sekaisin, mutta sovittiin, että se oli suunniteltu ja harjoiteltu peliliike. Ja muille ei välttämättä asiasta huudella. Miehelle nyt vähiten. Starttipaikalla puitteet olivat jälleen tutut, pari vessaa pönöttämässä peltojen laidassa.
Kilpailu oli 40 km mittainen lenkura ja nimetty yleisimmän paikallisten olioiden perusteella "Hirvikärpäsen metsastykseksi". Kisan startatessa oli edelleen aika kylmä, mutta siitä ei tarvinnut kauaa kärsiä, siitä piti huolen paikallinen puoliammattilainen. Hiekkatie-startti oli vauhdikas ja porukka hetkessä päreinä. Itse nostin selän pystyy melko nopsaan, mutta onneksi niin teki pari muutakin.
Nopeimman porukan, ehkä 5 kuskia, kadotessa tyydyin kakkosporukan vauhtiin. Kuvan mukaista sopua ei kauaa kestänyt, vaan jostain syystä enemmistö meidän poppoosta halusi hajoittaa pienen porukamme vielä pienemmiksi. Minä olin ainoa, joka olisi mielummin taittanut matkaa edes vähän aikaa yhdessä. Ehkä muut halusivat vain ja ainoastaan eroon minusta, oudosta höpöttävästä ulkomaalaisesta. Ensin yksi kavereista ampaisi karkuun, kunnes napsautti tankonsa puuhun ja linkoutui vauhdilla pusikkoon. Me muut ajoimme ohi, mutta kohta kaveri ryyki uudelleen ohi. Tällä kertaa menon pysäytti kanto. Tai pyörän, mies sen sijaan jatkoi ilmassa vähän matkaa. Ohittaessani päättelin maassa makaavan kaverin hihityksestä, että hän on joko todella huonossa kunnossa tai sitten kunnossa. Pidin jälkimmäistä todennäköisempänä joten jatkoin matkaa.
Mitään muuta suurempaa dramatiikkaa ei juuri sitten tapahtunutkaan, pari kaveria ohitin ja muutama kaveri puolestaan mut. Ja tällä kertaa osasin olla kaatumatta. Tulomatkalla autossa vellovasta hajusta päätellen ihan kaikkia hevosen tulostuksia kuitenkaan en. Suurimman osan matkasta taitoin yksin, joka ei sinänsä haitannut, sillä reitti oli hieno, kierrellen pieniä lampia ja mäennyppylöitä. Maalissa oli 7. reilun 30 kuskin joukossa ja valmis päättämään kauden järjestäjän tarjoamiin kaljoihin ja hodareihin.
Kausi oli sitten siinä, ja varmaan voisi hetkeksi keskittyä vaikka johonkin muuhun, esimerkiksi pyöräilyyn. Toinen vaihtoehto olisi armoton työnteko, mutta säiden ollessa edelleen hämmästyttävän kesäiset, taidan lykätä sitä hieman myöhemmäksi. Ehkä sitä sitten vaikka Suomessa viimeistään innostuu, kun apurahat on kaluttu loppuun ja köyhyys pistää kummasti yrittämään.
Niin, piti raportoida tämänkin lauantain kuulumiset, mutta enpä taida tällä kertaa jaksaa. Melkein on myöhä ja ehdottomasti nälkä. Ensi kerralla sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti