Vaihteeksi asiaa

Nyt loppui itsekseen kilometrien pyörällä jyystäminen. Liityin viikonloppuna pyöräilyseuraan, joka on nimeltään Minneapolis Bicycle Racing Club (MBRC). Selitän seurasta myöhemmin, mutta kiinnostuneet voivat käydä kurkkaamassa seuran pääsponsorin, Flandersin pyöräliikkeen sivut.

http://www.flandersbros.com/

Nokkelimmat varmaan päättelevät, että seuran rättien ja lumppujen värityksellä oli oma vaikutuksensa seuran valintaan. Jeps, vaikuttihan se. Toinen isoimmista seuroista olisi tarjonnut vihreää ja keltaista. Värin sijasta eniten vaikutti kuitenkin se, että Flandersin liike sijaitsee noin kolmen minuutin kävelymatkan päässä kämpästäni. Ja ennen kaikkea se, että seuran porukka vaikutti leppoisalta.


Viikko sitten kävin ajamassa parin seuran kaverin kanssa ja sen kokemuksen perusteella liityin siis seuraan ja suuntasin viime sunnuntaina varsinaiselle seuran yhteislenkille. Porukkaa seurassa on sen verran, että sitä riitää useampaan lähtöön. Osa porukasta starttasi jo klo 7 aamulla, mutta onneksi tarjolla oli vähän inhimillisempikin lähtöaika eli klo 9. Maantiepyörällähän täällä on voinut ajaa jo lähes kuukauden, mutta yöllä lämpötila painuu edelleen usein pakkaselle, joten ihan satasella ei siitäkään syystä tuo klo seiskan startti oikein innostanut.

Lenkin teema on pitkä ja kova. Ja loppua kohden vauhti kiihtyy. Jos tippuu porukoista, niin välttämättä tippunutta ei odoteta. Meikäläisen oli siis parempi olla tippumatta, sillä lenkki suuntautui yleensä tienoille, joissa en ole aikaisemmin ajanut. Tippuessa pitkästä lenkistä voi tulla vielä entistäkin pidempi.

Aloitus oli lupaava. Ensimmäisen kun päästiin vastatuulipätkälle, kuului huuto, että uusi kaveri eteen. Täällä tuulee näköjään aika joko kovaa tai erittäin kovaa, eikä viime sunnuntai ollut poikkeus. Eihän siinä auttanut muu kuin mennä vetohommiin. Vaikka ei ollut mitään hajua, että mihin ollaan menossa. Pari kertaa vedin porukan harhaan ja pääsin sitten vähäksi aikaa vetohommista. Yksi kaveri kävi taputtamassa olalle ja toteamassa, että ihan hyvin Suomalainen jänis vetää. Totesin takaisin, että enemmänkin Suomalainen Mursu...

Ajeltiin sellaiset 4,5 tuntia leppoisia teitä keskellä kumpuilevan nättiä maaseutua. Sen tarkemmin en osaa reittiä määritellä, sillä aika pihalla olin lähes koko ajan, että missä oltiin. Pitää ottaa myöhemmin kamera mukaan ja räpsiä pari fotoa seudusta. Oikeastaan ainoastaan pikkukaupunki, Minnetonka, jäi paikoista mieleen, sillä siellä porukka painotti, että täällä Stop -merkki tarkoittaa oikeasti pysähtymistä. Pyöräilijöillekin räpsähtää kuulemma armotta sakko. Muualla se tarkoittaa enemmän tai vähemmän pysähtymistä. Ja jepareita täällä on väijyssä yllättävissäkin paikoissa.

Kilometreistä eikä vauhdesta ei ole myöskään hajua, sillä Polarin mittarin patterit on edelleen finaalissa. Laiskuuttaan en ole sitä jaksanut vaihdatuttaa, sillä mittari pitäisi lähettää jonnekin huoltoon. Riittävästi niitä kilometrejä joka tapauksessa tuli sillä pitsa uppos lenkin jälkeen ilman mitään ongelmia. Ja aika äkkiä piti turvautua porukoiden lähettämiin suklaisiin ja lakuihin. Suomessa omaksuttuja ravitsemusoppeja ei ole siis tullut hylättyä täälläkään.

Lenkki oli kyllä mukava kokemus. Porukka oli leppoisaa ja suurimman osan ajasta vauhti oli myös leppoisaa. Ennakkovaroitusten mukaisesti loppua kohden vauhti kiihtyi, ainakin päätellen siitä, että viimeisten nyppylöiden päällä mukana oli enää pari kaveria. Onneksi itse pysyin myös, sillä palauttava harhailu kotiin ei olisi välttämättä innostanut.

Joo, kuvien puolesta vähän aneeminen tilitys tällä kertaa. Pitää yrittää räpsiä lisää noita fotoja. Sen verran hokit oon ton lenkin jäljiltä, että vois tehdä välillä vaikka jotain muuta. Hommasin liput keskiviikon Minnesota Wild vs. Chicago Blackhawks peliin, joten seuraava raportti vaikka sitten sen jälkeen. Terkkuja vaan sinne Suomeen, yrittäkään jollain keinoa sulattaa ne lumet - eihän tuossa talven kestossa ole mitään tolkkua.