Saavuttamattomia sankaritekoja

Luvassa lisää tuttua mitäänsanomatonta pyöräilyhuttua. Kisojen perässä on tässä tullut edelleen rämmittyä, vaikka menestys on ollut edelleen aneemista. Ei paljoa haittaa, tuleepahan tutkiskeltua lähitienoota. Pari viikkoa sitten piipahdin osavaltion pohjois-osissa, jossa kuulemma majailee huomattavan paljon suomalaisia. Ja maastot on kuulemma suomea muistuttavia. Siis jenkki-tuttujen mielestä, jotka eivät tietysti ikinä ole käyneet Suomessa. Paitsi yksi, joka puolestaan ei koskaan ole käynyt osavaltion pohjois-osissa. Otappa tuosta siis selvää. Parempi oli siis selvittää itse.

Pikkukylän nimi oli Callaway ja se sijaitsi noin 350 km Minneapoliksesta pohjoiseen. Tai kaupunki se oli pienuudestaan huolimatta, kuten kaikki muutkin pienet kyläpahaiset. Pienin se ei näkemistäni ollut, sillä matkan varrella olleessa Blufftonissa asukkaita oli kyltin mukaan kokonaiset 77.

Matka kisapaikalle oli puuduttavan tylsä, jenkkiläisittäin tarjolla oli suoraa moottoritietä. Ainoa nähtävyys oli oikeastaan käsittämättömän massiiviset ja pitkät tavarajunat, jotka paahtoivat samaan suuntaa.

Perillä tarjonta oli lisää junia. Osa junanvaunuista oli raijattu hiihtokeskukseen muokattu yöpymiskuntoon. Junat liittyivät luultavasti paikan historiaan, mutta siitä en päässyt perille.

Ennen kisaa oli hieman aikaa tutkailla paikkoja ja etsiä merkkejä niistä suomalaisista. Turhaan etsin, ei näkynyt maanmiehistä merkkiäkään. Muun maalaisia oli selvästi kylläkin. Hurrit tietysti hyppi heti ensimmäisenä silmille.

Ja tietysti tarkkaavaisimmat huomasivat, että ruotsalaisten nimeä kantavan mökin pihassa oli tietysti Volvo. Kisapaikan hotellilla oli tarjolla Norjalaisia pannukakkuja ja Kanadaisetkin halusivat erottua.

Se mikä tuo kuvassa näkyvä fallos-symboli sitten oli, ei ole hajuakaan. Yhtä vähän hajua oli niistä runsaslukuisista suomalaisista. Kyselemällä kuitenkin selvisi, että suomalaiset olivat alueen ensimmäiset asuttajat, noin vuonna 1918. Suomalaiset taitaa olla niin mörököllejä, että he eivät itseään paljoa mainosta. Mököttävät vain jossain syrjäisessä mökissä ja juovat viinaa.

Ja ehkä hiihtävät. Kesät ja talvet. Siihen paikka oli kyllä omiaan. Kisasta ei juuri sen ihmeempää. Ajoin niin lujaa kuin pääsin, mutta silti auttamattoman hitaasti. Eikä parit lipat ainakaan vauhtia parantaneet.

Ehkä juuri siksi olikin loogista, että seuraavana viikonloppuna yritin uudestaan. Tällä kertaa kisat olivat lähempänä, St. Cloudissa. Nimi ei tietysti paljoa kerro, mutta kisojen nimissä on käytetty Suomen kisoja enemmän mielikuvitusta. Tarjolla on ollut mm. "Rajakahakkaa", joka viittasi osavaltioiden väliseen kamppailuun ja "Vapaa-rattaiden karkelot", jolla irvaillaan aina takuuvarmaan mutapainiin. Nyt oli tarjolla "Syheröpolkujen pako", joka puolestaan viittasi vieressä sijainneeseen vankilaan.

Vankilaksi ihan nätti, kirjaimellisesti lähes linna. Tässäkään kisassa en onnistunut karkaamaan muilta, vaan he lähinnä minulta. Tällä kertaa tuli kontattua ihan urakalla. Reitti oli syheröinen ja puut lähellä, ja mitä enemmän puita yritti varoa, sitä todennäköisemmin niitä päin tuli ajettua. Ei siis minkään värisiä mitaleita tullut nytkään kahmittua. Kroppa sen sijaan oli seuraavana päivänä monivärinen.

Ensi viikonloppuna olisi vielä yhdet karkelot, joihin ajattelin osallistua. Sen jälkeen luulen, että on aika laittaa ripustaa ajonkengät vähäksi aikaa naulaan. Tai naulan sijasta haisevista ajokengistä voisi värkätä vaikka jotain tällaista.

Sitten lopulta se kesä

Lopulta voisin sitten lyhyesti kerrata, mitä sitä heinäkuun Suomi-reissulla pääpiirteissään tuli läpikäytyä. Tiedän, että ei ole enää kovin ajankohtainen,kun siellä varmaan vahataan jo suksia ja etsitään pitkiä kalsareita. No, ottakaa tai jättäkää. Ne joita ei kiinnosta, voivat hipsiä puuhailemaan jotain muuta. Ne joita edes vähän kiinnostaa, tervetuloa heinäkuun 2011 raportin pariin. Tai ei teitä ni-in hirveästi kiinnosta, mutta tämä tarjoaa jälleen oivan tekosyyn olla tekemättä jotain tähdellisempää, kuten töitä. Ei sillä, että ei tulisi harrastettua samaa, mutta kunhan totesin ja täytän samalla palstatilaa.

No lopulta taas aiheeseen ja siis siitä kesästä. Mitään varsinaisen mullistavaa ei tullut hommattua ja itse asiassa moni asia jäi toteutuksen sijasta haikailun asteelle. Esimerkiksi neljästä suunnitellusta mökkireissusta ei toteutunut lopulta yksikään. Yhden lähiseutureissun sain sentään toteutettua, tosin noin 20-vuoden jahkailun jälkeen. Kävin Oulun kupeessa sijaitsevassa Hailuodossa. Hailuoto on nätti saari, toisin kuin suurin osa Oulun seudusta. Joka on siis lähinnä raivostuttavaa pusikkoa. Tai suota.

Eipä tuolla niin ihmeellistä tullut puuhailtua, lähinnä löhöiltyä. Veteenkin uskalsin, koska olin aika varma, että merkittävää hai-vaaraa ei ollut. Ei sillä, että niitä ei olisi, vaan lähinnä siksi, että veden syvyys on noin 20 cm.

Yksi lauantai-aamu tuli myös käytyä varmistelemassa ajotaitojen riittävyyttä liikennepuistossa. Viimeisimmästä käynnistä taitaa olla likemmäs 30-vuotta, mutta puisto oli muuttunut puitteiltaan yllättävän vähän.

Ehkä suurin muutos oli, että ennen henkilökunta piti porukan kurissa. Kaahailusta lensi pihalle ja porttikieltojakin jaettiin. Nyt ketään ei kiinnostanut, vaikka lapset ajelivat yksisuuntaista väärään suuntaan. Ei henkilökuntaa eikä edes paikalla ollutta oikeaa poliisia. Vanhempia kiinnosti ainoastaan kahvinjuominen ja facebook statuksen päivittäminen: "Olen kolaripaikalla. Ei, ei itsellä pelti kolissut, vaan ratissa oli meidän lapsi, se 8-vuotias..."

Kalallakin tuli veljen kanssa käytyä. Tai oikeastaan, kun sattui heinäkuun kylmin ja sateisin päivä, niin suurin osa ajasta mökötettiin märkänä huoltoasemalla. Ehkä tässä vaiheessa osalle lukijoista on valjennut, että kalaa ei tullut. Kahvia sen sijaan kyllä kului.

Joo, ei näytä kuvassa kovin sateiselta. Kuva on otettu myöhemmin toiselta reissulta, kun piti käydä ottamassa revanssi. Ei kalasta, vaan lähinnä makkarasta.

Perinteinen Tahkon reissu tuli myös heitettyä. Perinteinen mm. siinä mielessä, että vuodesta 2005 lähtien ajosuoritukset ovat ovat olleet säälittä-siedettävä -akselilla. Tällä kertaa onneksi ylsin siedettävään suoritukseen. Säätä ei voi kyllä syyttää, vaan päivä oli aurinkoisen upea.

Meidän mökki-seurueen kovimmasta suorituksesta vastasi suvereenisti Make, joka kävi ensin ajamassa Yöttömän Yön Tahkon ja aamulla saman setin uudestaan. Tämä siitäkin huolimatta, että palautumisaikaa jäi väliin pari tuntia ja unta sitäkin vähemmän.

Logiikka oli se, että kun treenit ovat jääneet perheen pyörityksen tiimellyksessä vähiin, niin yöllinen setti oli treenia, jonka hedelmiä puolestaan korjattiin sitten parin tunnin päästä. Meidän seurue ei muuten ollut häävin suuri, tasan 2 henkilöä, mutta majoittautui suureellisesti 20-hengen mökkiin. Ihan älyttömän ahdasta ei siis ollut.

Varmaan jotain muutakin tuli hommattua, mutta tärkeimmät taisivat olla siinä. Hieno kesä oli ja iso kiitos kuuluu siitä kavereille ja läheisille. Vuoden aikana Suomi oli muuten muuttunut vain vähän, Kallan sillat olivat edelleen vaiheessa ja julki-lorottettelivia, hoippuvia känniläisiä riittävästi. Melkein suurimmat muutokset olivat tapahtuneet ruoka-rintamalla. Uusien jäätelömakujen lisäksi tarjolla oli lähes mullistavan uusi versio vanhasta tutusta ruokalajikkeesta, nimittäin pitsa-tasku.

Ja vähän hätäisimmät seuraavaksi...

Meinaa taas jäädä tämä päivitys pelkäksi haaveiluksi. Tarkoitus oli raportoida Suomi-reissusta, mutta taidan raportoida vielä vanhempia rästejä eli kevään-alkukesän kuulumisia. Tai oikeastaan lähinnä kisarintamalta. Juu, tiedän, että osaa aihe kiinnostaa yhtä paljon kuin erästä kisaa valvonutta lainvalvojaa.

Tai todennäköisemmin seriffiä yksinkertaisesti hävetti trikoo-pellien touhut. Mutta juu, keväällä tuli kisattua. Olosuhteet ja puitteet oli tutut - yleensä oli joko sateista, kylmää ja tuulista tai sitten aivan liian kuuma.

Tai sitten kuten ylläolevassa, toukokuun lopun Memorial Classic kisassa, ensin aamulla liian kylmä ja sateista, ja päivän myöhemmässä startissa liian kuuma. Mutta ei siinä, kaikille ne olosuhteet ja puitteet ovat samat. Sama vessarivistö tervehti jokaisessa kisassa. Ainoa ero niiden suhteen oli, että kuumalla kelillä vessat löysi ilman kysymättä, pelkän hajun avulla.

Joskus on tullut ehkä todettua, että täällä nakuilu ja julkinen lorottelu on ankarasti kielletty. Uutta tänä kautena oli se, että kyseinen ohje jaettiin ihan kirjallisena.

Moisesta irstailuista seuraa siis armotta hylkäys. Vaatteiden vaihto on siis kätevää, varsinkaan kun pukukoppeja, suihkuista nyt puhumattakaan, ei ole tarjolla. Mutta ei se menestymisen puuttuminen noista ole ollut kiinni, vaan ihan puhtaasti siitä, että jalat ei vain riitä. Ja lisäksi maantiekisoissa rajoittaa pää. Kummasti opettaa varovaisemmaksi, kun näkee tarpeeksi lentäviä ukkojen ruhoja ja pyöriä. Suurin saavutus taitaakin olla, että toistaiseksi itsellä ei ole kolahtanut. Siis maantiekisoissa. Maastokisoissa olen kontannut ihan riittävästi.

Hauskaa silti on ollut ja ompahan nähnyt vähän lähitienoota. Tällä seudulla on paljon intiaaniperua olevia paikannimiä, kuten Mankato, jossa tuli vedettyä kesän parhaimmat pannut. Edellä oleva kaatui eteen ja vaihtoehdot olivat lähinnä väistää puuhun ja kaatua tai ajaa päälle ja kaatua. Jälkimmäinen oli hieman pehmeämpi vaihtoehto, joten valitsin sen. Paikan kinkkisyyttä kuvastaa se, että meidän 4 hengen letkasta kaatui tuon ensimmäisen kaaduttua kaikki. Nyt ymmärrän, miksi katsojat ja kuvaavat olivat tuolla, ja miksi kyseistä alamäkeä kutsuttiin nimellä "Quick Release" eli "Pikaliipasin"...

Jotkut valitsivat muuten koko värisuoran eli puuhun, muiden päälle ja lopuksi juurien päälle. Mutta noista nimistä, ymmärrän hyvin nuo intiaani-paikkojen, mutta joidenkin pikkukaupunkien nimet aiheuttivat lähes ojaanajoja...

Tai sitten Gaylord on joku vähän Apasseja huonommin tunnettu ja hieman erikoisempi intiaaniheimo. Mutta näin vakavasti todettuna, ei noista kisoista ole jäänyt hirvittävästi kehuskeltavaa. Viime vuonna ajoin maastossa alemmassa kategoriassa ja siinä ajoittain jalka riitti palkintopallille. Tälle vuodelle kuitenkin tuli pöljyyttään noustua ylimpään kategoriaan ja meno on ollut taas sitä tuttua - eli nöyryyttä opettavaa. Melkein konkreettisin saavutus on ollut kisojen keston samalla pidennettyä 25%, samansuuruinen lisäys näläntunteessa...