Täytteeksi vaikkapa kisaraportti

Katoppa vaan, muistin vielä sentään kirjautumistunnukset. Sen verran on päässyt blogi taas pölyttymään, että ihan varma en enää ollut edes salasanasta. Tuskin tästä hiljaiselosta on kenellekään aiheutunut suurempaa mielipahaa, mutta pahoittelen kuitenkin varmuuden vuoksi. Yleensä näitä blogejahan muuten selataan juuri silloin kun pitäisi oikeasti olla tekemässä jotain oikeasti hyödyllistä, kuten esimerkiksi töitä.

Mitään ihmeempää selitystä ei tällä saamattomuudelle ei myöskään tällä kertaa ole. Tosin säät ovat pidemmän aikaa olleet niin hyvät, että helposti on keksinyt jotain muuta tekemistä kuin räplätä näppäimistöä. Täällähän on pitkät pätkät ollut jo kesä. Tai paikallisten mielestä kevät, mutta näin suomalaisittain ehdottomasti kesä. Huhtikuun säät ovat olleet samanmoisia, mitä siellä on tarjolla kesäkuussa. Pari kertaa on mennyt 25 astetta rikki. En valita. Allaoleva kuva muuten taas läheisiltä järviltä. Ei erityisesti anna kesäistä kuvaa, mutta olkoot siinä silti.

Niin, jos muuta jaariteltavaa en keksi niin laitetaan vaikka kisaraporttia. Kävin ajamassa kevään maantiekisakauden avauskisan läheisessä Durandin kaupunnissa. Samalla pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan Wisconsin osavaltion puolella. Mikään hirmuinen metropoli ei ollut kyseessä, sillä asukkaita kyläkyltin mukaan löytyy 1980. Ja näistäkin iso osa Amisheja. Ehkä nämä yleensä hevosilla liikkuvat perinteistä maalaiselämään mukailevat uskovaiset vierastavat sukkahousuissa seikkailevia pyöräilijöitä, sillä kisa oli vedetty syrjäisestä kylästä varmuuden vuoksi vieläkin syrjempään.

Kisakeskus oli siis keskellä ei mitään. Tai se mikään kisakeskus ollut, yksi ilmoittautumisteltta ja pari ulkohuussia. Ei suihkuja ei mitään. Peseytyminen hoitui kätevästi juomapullon avulla. Kiva siinä oli sitten mennä kisan jälkeen paikallisen ravintolaan syömään.

Kuvan (Skinnyski.com) perusteella näyttäisi, että sää oli kesäinen, mutta kuva hämää. Lämmintä oli startin aikaa pari astetta ja tilannetta ei yhtään parantanut järkyttävä tuuli. Lämmittely ennen kisaa oli ihan turhaa touhua, myötätuuleen loppui pyörästä välitykset, vastatuuleen jäätyi ja sivutuuleen jumitti selkä. Nökötin sitten mieluummin autossa pipo päässä.

Kisareitti oli kyllä nätti, sillä se kierteli mukavan mäkisiä peltoteitä (Kuva Skinnyski.com). Kisa itsessään oli ainakin meikäläiselle sitten kyllä kaukana leppoisasta. Ylläolevan kuvan mukaisessa nätissä nipussa ei menty kuin hetki. Isot pojat veti kärjessä heti alusta alken kovaa ja porukka oli kovassa sivutuulessa hetkessä pieninä päreinä ja pitkänä nauhana pitkin peltotietä.

Omat tavoitteet oli maltilliset. Yritin vain munat supussa sinnitellä nopeimpien mukana mahdollisimman pitkään. Jossain vaiheessa kuitenkin totesin, että nyt tuntuu enemmän kuin aika pahalta. Sykemittari näytti lukemiksi 194 (maksimi jotain 200), joten totesin, ettei ei ole mikään ihme, että tuntuu pahalta. Onneksi moni muukin totesi saman. Kärkinelikko karkasi ja meitä jäi seuraavaan porukkaan kymmenkunta kaveria. Parin mäen ja rynkyttävän ajon jälkeen tästäkin porukasta tippui ennen maalia noin puolet.

Maalisuoralla istuin tiukasti kilpailun toisen eksoottisemman edustajan, Hondurasilaisen Carloksen, peesissä ja odottelin kiriä. Jota ei mun osalta ei oikein tullut koskaan. Tuijottelin ensin lähestyvää maalia ja sitten Carloksen taivaaseen sojottavia jalkoja. Hän liippasi edellä ajavan takarenkaaseen ja lähti siitä lyhyenläntään lentoon. Ruskeat jalat ja pyörä katosivat katon kautta pellolle. Kirin sijasta itselläni oli siis ihan riittävästi haastetta Honduralaisen komeetan väistämisessä. Onneksi itse vältyin kolarilta ja myös Honduraksen ilmalaiva ja hänen uudenkarhea Cervelo isommilta vaurioilta. Sijoitus lopulta kahdeksas ja fiilis ihan hyvä, vaikka edes arvontapalkintoja ei kisasta irronnut. Carlos muuten mönki kymmenneksi. Meno oli sen verran tylyä, että maaliin pääsi 55:stä startanneesta noin 40.