Täytteeksi vaikkapa kisaraportti

Katoppa vaan, muistin vielä sentään kirjautumistunnukset. Sen verran on päässyt blogi taas pölyttymään, että ihan varma en enää ollut edes salasanasta. Tuskin tästä hiljaiselosta on kenellekään aiheutunut suurempaa mielipahaa, mutta pahoittelen kuitenkin varmuuden vuoksi. Yleensä näitä blogejahan muuten selataan juuri silloin kun pitäisi oikeasti olla tekemässä jotain oikeasti hyödyllistä, kuten esimerkiksi töitä.

Mitään ihmeempää selitystä ei tällä saamattomuudelle ei myöskään tällä kertaa ole. Tosin säät ovat pidemmän aikaa olleet niin hyvät, että helposti on keksinyt jotain muuta tekemistä kuin räplätä näppäimistöä. Täällähän on pitkät pätkät ollut jo kesä. Tai paikallisten mielestä kevät, mutta näin suomalaisittain ehdottomasti kesä. Huhtikuun säät ovat olleet samanmoisia, mitä siellä on tarjolla kesäkuussa. Pari kertaa on mennyt 25 astetta rikki. En valita. Allaoleva kuva muuten taas läheisiltä järviltä. Ei erityisesti anna kesäistä kuvaa, mutta olkoot siinä silti.

Niin, jos muuta jaariteltavaa en keksi niin laitetaan vaikka kisaraporttia. Kävin ajamassa kevään maantiekisakauden avauskisan läheisessä Durandin kaupunnissa. Samalla pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan Wisconsin osavaltion puolella. Mikään hirmuinen metropoli ei ollut kyseessä, sillä asukkaita kyläkyltin mukaan löytyy 1980. Ja näistäkin iso osa Amisheja. Ehkä nämä yleensä hevosilla liikkuvat perinteistä maalaiselämään mukailevat uskovaiset vierastavat sukkahousuissa seikkailevia pyöräilijöitä, sillä kisa oli vedetty syrjäisestä kylästä varmuuden vuoksi vieläkin syrjempään.

Kisakeskus oli siis keskellä ei mitään. Tai se mikään kisakeskus ollut, yksi ilmoittautumisteltta ja pari ulkohuussia. Ei suihkuja ei mitään. Peseytyminen hoitui kätevästi juomapullon avulla. Kiva siinä oli sitten mennä kisan jälkeen paikallisen ravintolaan syömään.

Kuvan (Skinnyski.com) perusteella näyttäisi, että sää oli kesäinen, mutta kuva hämää. Lämmintä oli startin aikaa pari astetta ja tilannetta ei yhtään parantanut järkyttävä tuuli. Lämmittely ennen kisaa oli ihan turhaa touhua, myötätuuleen loppui pyörästä välitykset, vastatuuleen jäätyi ja sivutuuleen jumitti selkä. Nökötin sitten mieluummin autossa pipo päässä.

Kisareitti oli kyllä nätti, sillä se kierteli mukavan mäkisiä peltoteitä (Kuva Skinnyski.com). Kisa itsessään oli ainakin meikäläiselle sitten kyllä kaukana leppoisasta. Ylläolevan kuvan mukaisessa nätissä nipussa ei menty kuin hetki. Isot pojat veti kärjessä heti alusta alken kovaa ja porukka oli kovassa sivutuulessa hetkessä pieninä päreinä ja pitkänä nauhana pitkin peltotietä.

Omat tavoitteet oli maltilliset. Yritin vain munat supussa sinnitellä nopeimpien mukana mahdollisimman pitkään. Jossain vaiheessa kuitenkin totesin, että nyt tuntuu enemmän kuin aika pahalta. Sykemittari näytti lukemiksi 194 (maksimi jotain 200), joten totesin, ettei ei ole mikään ihme, että tuntuu pahalta. Onneksi moni muukin totesi saman. Kärkinelikko karkasi ja meitä jäi seuraavaan porukkaan kymmenkunta kaveria. Parin mäen ja rynkyttävän ajon jälkeen tästäkin porukasta tippui ennen maalia noin puolet.

Maalisuoralla istuin tiukasti kilpailun toisen eksoottisemman edustajan, Hondurasilaisen Carloksen, peesissä ja odottelin kiriä. Jota ei mun osalta ei oikein tullut koskaan. Tuijottelin ensin lähestyvää maalia ja sitten Carloksen taivaaseen sojottavia jalkoja. Hän liippasi edellä ajavan takarenkaaseen ja lähti siitä lyhyenläntään lentoon. Ruskeat jalat ja pyörä katosivat katon kautta pellolle. Kirin sijasta itselläni oli siis ihan riittävästi haastetta Honduralaisen komeetan väistämisessä. Onneksi itse vältyin kolarilta ja myös Honduraksen ilmalaiva ja hänen uudenkarhea Cervelo isommilta vaurioilta. Sijoitus lopulta kahdeksas ja fiilis ihan hyvä, vaikka edes arvontapalkintoja ei kisasta irronnut. Carlos muuten mönki kymmenneksi. Meno oli sen verran tylyä, että maaliin pääsi 55:stä startanneesta noin 40.

Peli, lenkki ja turnauskestävyys

Kävin sitten vihdoin katsomassa NHL-lätkämatsin. Viime keskiviikkona Wild kohtasi Chicago Blackhawksit. En ole aikaisemmin jaksanut käydä katsomassa siitä syystä, että Wildien kotihalli sijaitsee St. Paulin puolella. En ole laiskuuttani jaksanut jyystää sinne pyörällä enkä sompailla bussilla. Osoittautui kuitenkin, että yksi työkavereista on fanaattinen Wild fani ja sain pummattua häneltä kyydin. Sekä pelipaidan. Lipuista piti kuitenkin pulittaa, ja yläkuoronkin paikasta sellaiset 50 euroa.

Ei muuta sitten kuin rätit niskaan, kalja kouraan ja katsomoon möllöttämään. Odotukset oli kovat, koska ainakin tv-stä seurattuna pelit ova olleet perin viihdyttäviä. Paljon räminää ja räiskettä. Yleensä Wildit ovat olleet vähintään pari erää tappiolla, mutta nousseet taistelemalla tasoihin tai usein jopa voittoon.


Tällä kertaa Wildit eivät olleen kyllä kovin villejä. Lammasmaisen esityksen jälkeen turpaan tuli 4-0. Ja muutenkin peli oli tylsä. Jännittävin tapahtuma taisi olla pelikellon pysähtyminen. Yleisökin jutteli ihan omiaan ja oikeastaan huudot rajoittuivat satunnaisiin: Niittaa se! -herjoihin. Kannustusta riitti lähinnä mainostaukojen aikana kenttää putsaaville tytöille. Olisin ottanut niistä kuvia, mutta pokkarissa ei riittänyt zoomi ja kuvat kentältä ovat onnettomia kätöstyksiä. Allaolevassa kuvassa meneillään joku kalja-ralli.


Toinen allaoleva kuva erätauon junnu-pelistä, jossa oli enemmän äksöniä kuin edustusjoukkueen vastaavassa. Tosikkona olisin tuomarina kyllä jakanut armotta nipullisen jäähyjä, sillä jatkuvasti kentällä oli liikaa pelaajia. Ja veskareilla kesti kamojen pukeminen ilmeisesti niian kauan, että eivät ehtineet kentälle laisinkaan.

Niin, peli oli siis tylsä ja kukaan joukkueen suomalaisista ei kyllä erikoisesti kunnostautunut. Bäckström päästeli maaleja, Miettinen maalien sijasta hommasi lähinnä jäähyjä ja Koivullakaan ei oikein homma luonnistunut. No, ei voi mitään, aina ei voi voittaa. Vastapuolen veskari, Niemi, sen sijaan pelas hyvin.

Viikonloppuna kävin pyörähtämässä taas seuran yhteislenkillä. Vauhti oli tällä kertaa jostain syystä rauhallisempi. Ehkä sen takia, että startattiin jo 7.30. Ei yhtään haitannut, ei ois välttämättä tuohon aikaan aamusta huvittanutkaa ryykiä sen enempää. Varsikaan, kun porukassa oli pari ylimmän kategorian puoli-ammattilaista, joten vauhti oli tarvittaessa ollut ainakin riittävä. Toiselta varmistelin puolivakavissaan, että olihan se niin, että 1. kategoria oli se kovin eikä se huonoin. Kaveri katteli vähän sen näkösenä, että vähän vielä kuittia, niin saat ajella kohta ihan yksikses. Piti paikkailla tilannetta sanomalla, että älä sie hyvä mies loukkaannu, mutta mää mietin vaan, että jos aloittelijat on noin kovia, niin mää tuun olemaan lirissä jo siinä aloittelijoiden kategoriassa.

Kuvia ei tälläkään kertaa lenkistä ole, sori, sillä en ole vain viitsinyt sen kanssa alkaa kikkailemaan. Varsinkaan kun täällä pitää olla aika tarkkana teissä olevien ammottavien kraatereiden ja hiekan kanssa. Ilman turhia kikkailujakin meinasin hiekan avittamana vetää kerran ojan kautta. Onneksi pysyi tiellä, joten solisluut ja hiilikuituhilippeet säästyivät. Polariin vaihdoin kuitenkin patterit, joten saimpahan kerättyä edes vähän dataa lenkistä. Edelleenkään en tosin kovin tarkkaa tiedä, että missä käytiin, mutta 115 km edestä kuitenkin pyörittiin. Lähes yhtä pitkä lenkki tuli vedettyä lauantaina, kun metsästin ympäri kaupunkia tuota hiton Polariin sopivaa patteria.

Lenkiltä päädyinkin sitten nälkäisenä työkaverin pääsiäissunnuntain juhla-aterialle. Etukäteen hieman hirvitti, kun tiesin sinne saapuvan iso siivu (20 hlöä) työkaverin sukua. Ja ketään en tietysti tuntenut entuudestaan. Onneksi ateriaa pohjustettiin parilla terävällä, joten sukulaisen kanssa juttu alkoi sujumaan ihan soivasti. Jostain syystä nimet kyllä tuppas unohtumaan. Oli muuten hieman yllätys noinkin rento pääsiäinen, varsinkin kun seurueeseen kuului pappi. Sen verran on tuo turnauskestävyys huono, että töissä totesin aika nopeasti, että taitaa tieteelliset läpimurrot jäädä tänäänkin tekemättä.