Nyki, osa 2

Ensimmäinen päivä meni siis enemmän tai vähemmän ihmetellessä. Toisena päivänä toiminta oli jo vähän enemmän tavoitehakuisempaa. Aamulla aikaisin ylös, joka oli aikaerosta johtuen helppoa, ja kylille ihmettelemään. Tietysti ensin piti tankata. Tätä varten Hotellin yhteydestä löytyi kätevästi vallan soiva ruokapaikka, Tick Tock Diner.

Ja kätevät olivat myös ruokapaikan aukioloajat. Paikka oli auki 24 tuntia vuorokaudessa eli kutakuinkin aina siis. Ja jenkkityyliin aamupala oli riittävän iso.

Jos oli aamupala iso, niin sitä oli myös itse New York. Oikeastaan näin tarkemmin muisteltuna, tais se toinenkin päivä mennä vähän vielä arpoessa ja kylän kokoa ihmetellessä.

Näiden silhuettien jälkeen tuntui Minneapolis melkoisen kuppaiselta kylältä. Ihmeteltiin myös poliisien määrää, joita oli kaikkialla ja liikkuivat näköjään kaikilla mahdollisilla välineillä. Osalla oli isompi kulkuneuvo...

Kun taas osalla sitten vähän pienempi...

Ja osalla sitten taas vähän vähemmän heppoja, mutta sitäkin käyheämpi menopeli.

Tavattiin myös muutamia aitoja paikallisia amerikkalaisia...

Porukkaa oli joka lähtöön ja jokaista väriä...

Välillä sitten taas ihmeteltiin, että missä mennään, mistä tultiin ja mihin pitäisi mennä. Reissussa mukana olleista, itseni mukaanlukien, kartanlutaito oli joko huono tai sitten vieläkin vähän huononpi...

Älkää ymmärtäkö väärin en syytä ketään enkä valita, sillä mitä enemmän ollaan hukassa, sitä enemmän reissulla näkee. Tällä tavalla mm. selvisi, että mitä siellä isossa poliisiautossa kuljetetaan.
Jees, siis grillivehkeitä! Olin aina luullut, että poliisit istuu donitsipaikoissa, mutta kuinka väärässä olinkaan... Käytiin myöhemmin vielä katsomassa Brooklynin siltaa. Matkalla tavattiin ensimmäisen selvä merkki, että suomalainen kulttuuri on rantautunut myös tänne.

Brooklyniin saavuttaessa tajuttiin, että tultiin hieaman liian aikaisin. Silta ja kaupungin silhuetti olisivat nimittäin paljon hienompia pimeällä. Piti sitten yrittää tappaa hieman aikaa.

Yhden lopultakin onnistuneen punnerruksen jälkeen oli saapunut pimeä ja silta oli kaupunkinäkymiseen todellakin hieno.

Alla Downtown Manhattan.

Tämän ravaamisen jälkeen oltiinkin aika sippi ja oli aika ladata akut seuraavaa päivää varten. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

New York, osa 1

Kaikin puolin luksukselta tuntuneen Suomi-visiitin jälkeen oli aika palata Jenkkeihin. Onneksi lasku oli pehmeä, sillä töitä ei tarvinnut aloittaa edelleenkään, vaan ensin oli nähtävä New York. Ja tällä kertaa seurana Nykissä oli Ulla ja Eetu, jotka mulkoilevat Oulun kentällä ennen koneeseen ahtautumista.

Ei tullut kyllä kysyttyä, että saako heidän kuviä tänne pläjäytellä, mutta laitetaan kutenkin. Kuvien väärikäyttö on hyvin epätodennäköistä, sillä näiden sivujen lukijoita on akselilla vähän tai ei yhtään. Viimeaikaisten kommenttien määrästä päätellen todennäköisemmin ei yhtään...

Retkestä on iso pjäjä kuvia, joita olis kiva laittaa esille eli Nykin reissusta on tarkoitus sepitellä useampi setti. Toivottavasti jaksan väsästä.

Meidän New Yorker hotelli oli ihanteellisella paikalla, Manhattanilla katujen 34 ja 7 risteyksessä. Hotellin vierestä pääsi heti pällistestelmään Empire State Buildingia...

Ja vastapäätä oli Madison Square Garden eli yksi kaupungin urheilupyhätöistä. Gardeniss käytiin tietysti haistelemassa urheilulegendojen haisevia pukukoppeja, mutta siitä (hajusta) hieman myöhemmin.

Ja vieressä oli myös Postitoimisto. Joo, ei ehkä niitä kuuluisimpia nähtävyyksiä. Ei edes tullut käytyä, mutta ihan vaikutavannäköinen rakemmus. Nätimpi kuin Suomen vastaavat. Tai ainakin nätimpi kuin Kuopion pääposti.

Hotellilta oli noin 10 minuutin lonnimismatka Times Squarelle, jossa käytiin heti pällistelmällä valotaulujen ja ihmisten määrää. Ja olihan niitä molempia aika paljon, josta vertaa vaikka Posion muikkumarkkinoihin. Hajun puolesta peli oli huomattavasti tasaväkisempi.

Sori, kovin pitkälle en päässyt, kun tuli tuli urvahdus ja stoppi. Käytiin ajamassa tänään seuran yhteislenkki ja pungerrettiin helteisessä ja tuulisessa säässä sellaiset plus 5 tuntia. Joo, täällä ei kesä ole ihan vielä loppunut. Tänäänkin lämpöä oli sellaisen 30 astessa.

Niitä näitä ja hyviä säitä

Niin, oli tarkoitus päivitellä blogia ennen Suomi-reissua, mutta tietokone lasahti viikko ennen lähtöä. Juu, en tiedä mikä sille tuli. Ei, en usko sillä, että läikytin teetä näppäimistön päälle oli mitään vaikutusta. Vihreä teehän on tunnetusti terveellistä...

Kone alkoi siis temppuilemaan ja blogin kanssa rimpuilu jäi. Ja temppuilu jatkuu edelleen. Kuva ei suostu kääntymään. Vai tuotako ne nörtit tarkoittaa tietokoneen kaatumisella? No ihan sama, Dellin kaikenmoiset ryssimiset kattava takuu takasi sen, että koneen sain kuntoo parissa vuorokaudessa. Sain koneen kuntoon ennen lähtöä, mutta sitten hyytyi netti...

Heinäkuu tuli vietettyä siis Suomessa. Heti Kuopioon saapumisen jälkeisenä päivänä suuntasin Koljosten karavaanin kanssa Tahkolle, jossa vedettiin perinteinen lomanaloitussetti maastopyöräkouluineen ja kisayrityksineen. Ajokoulu sujui hyvin, mutta samaa ei voi sanoa sitten itse kisasta. Kone hitsas heti startin jälkeen totaalisesti kiinni ja reilun 3 tunnin loppumatka meni sitten kituessa. En sitten tiedä, että mistä johtui - aikaerosta, kuunkierrosta vai kuukautiskierrosta, mutta tökkivää meno oli. Ei siis voittoja tälläkään kertaa, ei edes arvontapalkintoja, mutta silti jälleen Tahko oli yksi kesän kohokohdista.

Seuraavaksi taisin jälleen lyhyen Kuopiovierailun jälkeen suunnata Maken, A-K:n ja Onnin mukana Ripulijärvelle, Kolin tietämille. Minneapolis ei varsinaisesti ole mikään metropoli, mutta sielläkään sellaista perinteistä Suomalaista hiljaisuutta ei ole oikeastaan tarjolla. Aina ilmassa pärrää joku lentopeli ja muutenkaan ei mihinkään vuorokauden aikaan ole sellaista hetkeä, että ulkona ei liikkuisi joku muu. Tätä hiljaisuutta oli itärajalla tarjolla sitten sitäkin enemmän.
Kun kerran lähellä oltiin, niin Kolilla oli muutamaan otteeseen käytävä ihastelemassa suomalaista kansallismaisemaa. Kaunista oli, edelleen, vaikka kamera ei sitä tunnelmaa ihan täysin pystynyt tallentamaan. Eikä hyttysten määrää.

Maken ja Panun kanssa käytiin myös pyöräilemässä Kolin kierros -maastopyöräilytapahtuma. Vaikka reitti oli hieman uudenkarhean pöheikköinen ja sen seurauksena ajo sellaista mönkimistä, oli tapahtuma hieno. Ajajat pidettiin tyytyvänä mm. runsaalla ruokatarjonnalla.

Kolilta ei ollut kyllä mikään hinku välttämättä minnekään, mutta Ouluun suuntasin kuitenkin. Tulipahan sillä reissulla mm. selväksi, että mikä se Hoploppi on. Hoploppi on lasten suosima virikkeellinen puuhapaikka, mutta aikuisille se on enemmänkin hikinen ja ahdas konttauspaikka.

Jotain muutakin kuin konttaamista tuli varmasti Oulussa hommattua, mutta en enää muista, että mitä. Oulusta suunnattiin joka tapauksessa Juhannuksen viettoon Posiolle.

Joo, Juhannus oli ollut jo pari viikkoa sitten, mutta se olikin se pointti. Hyvä, että muut viettivät Juhannuksen vähän aikaisemmin, niin olipahan vähemmän humalaisia ja meidän oli helpompi löytää mökki. Vietettiin porukalla mm. isän synttäreitä. Lahjan osto oli (perinteisesti) unohtunut, mutta en usko, että synttärisankari huomasi lahjan olevan pienellä (olemattomalla) budjetilla ja ilman taitoja väsätty.

Ajatushan se tunnetusti tärkein on. Posion Juhannusjuhla oli muutenkin onnistunut ja vietettiin ennusteiden lupaamassa helteisessä säässä. Aluksi sää oli tosin hellekeliksi yllättävän viileä, noin 11,5 astetta. Perinteinen Lapin helle siis.

Myöhemmin sää oli sitten onneksi sitäkin hienompi. Muutenkin kokonaisuudessaan Suomi-reissu oli kyllä kaikin puolin hieno, oikeastaan ikimuistoinen. Erityisen mahtavaa oli nähdä pitkästä aikaa tuttuja. Erityiskiitokset majoituksen tarjonneille ja auton lainaamisesta!

Keikkaputki ja muutenkin enemmän putkeen

Hirmu tarmo iski päivittää tätä blogia. Pitkälti ansio kuuluu kaljalle ja Ben & Jerrylle. Yliopiston kampuksella pörrätessä silmiin sattui ilmoitus, että tänään siellä soittaa joku bändi ja keikalle on ilmainen pääsy. Piti lähteä hengailemaan ja fiilistelemään perjantai-iltaa. Bändi oli joku paikallinen porukka ja ihan hyvää settiä veti. Leppoisaa poppia. Porukkaa ei kyllä paikalla ollut liiaksi.

Kovin harrasta oli meno, popittelusta ei tietoakaan. Akateemiset on jäykkiä, vaikka paikalta löytyi sentään kaljateltta. Ja jos meno ei ollut jo entuudestaan riittävän jäykkää, oli paikallisella maailmanlopunmaalailijalla kova yritys pilata se vähäinenkin meininki. En oo tainnut aikaisemmin näytellä yhtään kuvaa paikalliselta kampukselta ja voisinkin pläjäyttää muutaman kuvan.


Kampus ei ole mikään hirmuisen vanha, mutta hakkaa kyllä Kuopion yliopistorannan rumilukset mennen tullen.
Konsertin jälkeisen huurteisen aikana ilta oli vähän hämärtynyt. Minnesotan silhuetti ei ole häävi isoihin kaupunkeihin verrattuna, mutta tummuvassa illassa silti ihan nätti.

Ja matkan varrella oleva pyöräilysilta, jolta kuva on otettu, on ihan mukiinmenevä. On niitä rumempiakin kötöstyksiä.

Ja sitten taas niistä iänikuisista kisoista. Viime viikonloppuna oli Minnesotan maastocupin 2. osakilpailu. Ensimmäisen kisan enemmän ja vähemmän tupeloin olemalla väärässä lähtöryhmässä. Nyt kisat järjestettiin Afton Alps -nimisessä ulkoilukeskuksessa, noin 60 km Minneapoliksesta.

Bussilla tai edes useamman avulla sinne ei päässyt, mutta onneksi kyyti löytyi paikallisen maastopyöräilijöiden keskustelufoorumin kautta. Omat seurakaverit ei aja maastokisoja, joten niistä ei ollut apua. Kuten kuvasta näkyy kisassa oli tiedossa paljon nousua, polkua ja jyrkkiä alamäkiä.

Tällä kertaa olin lähdössä oikean porukan mukana ja muutenkin kisa meni kaikenkaikkiaan ihan putkeen. Nousumetrejä oli riittävän paljon, mutta yllättävän hyvin mäki nousi. Pysyin hyvin kärkiporukan mukana ja alamäessä yleensä pääsin ohi.

Paitsi kerran. Yhden ohitusyrityksen aikana loppui tila ja päädyin halailemaan mäntyä. Ihmeempiä vaurioita ei tästä episodista koitunut jatangon oikomisen ja hetken ihmettelyn jälkeen pääsin jatkamaan matkaa. Enkä ollut ainoa, joka alamäissä tupeloi. Rata oli sateen jäljiltä mutaisen liukas ja vähän väliä edessä tai takana kolisi.

Kisa keski reilut 1,5 tuntia ja maalissa olin lopulta toinen. Kesken kisan tilannetta on hieman hankala arvioida sillä saman kilpa-sarjan lähdössä oli 110 kaveria, mutta eri ikäsarjalaiset kisaa keskenään. Mutta hitostako sitä pohkeesta erottaa, että ajaako kaveri ikääntyneiden vai vielä vanhempien ikäsarjassa. Ja sitten kun ajetaan vielä muiden sarjojen hitaampia kiinni, niin tilanne on vielä epäselvempi.


No, mutta kisa meni siis hyvin eikä sen suhteen ole mitään valittamista. Ja jos viimeksi rankkasade iski ennen kisaa, niin nyt se saapui vasta maaliin saapuessa.

Sillisalaattia

Juup, eipä oo taas pitkään aikaan tullut taas päivitettyä plokia. Ei viitsi edes kiireitä syyttää, enempi on ollut taas laiskuutta. Ja tapahtumien puutetta. Mullistavin tapahtuma lienee se, että löysin kaupasta silliä. Juu, ihan mahtavaa, mutta kun ei ole parempaakaan tarjolla niin alkupalaksi vaikka sitä sitten.

Olen valitellut, että kaupoista löytyy kyllä ruottalaista apetta, mutta ei suomalaista. Hollantilainen kolleega kyseli, että miksi näin on. Selittelin, ettäja kun suomalainen ruoka on yksinkertaisesti vaan niin pahaa. Piste. Kaupoista täältä löytyy todella vääränmakuista leipäjuustoa-juustoleipää, jotka ovat saaneet jäädä yhden yrityksen jälkeen ihan rauhassa kauppaan. Toinen tuote sen sijaan on viimeisen päälle mieleen. Täältä nimittäin löytyy Pandan lakua. Nam. Mutta juu, löysin kolmannen tuotteen eli sen sillin. Kattokaa sitten kuvasta, että kuinka suomalainen tuote se lopulta oli...

Juu, mutta ihan sama, tutulta silliltä maistui. Ja samaa aihetta eli suomalaisuutta sivuten, olen törmännyt sattumalta täällä suomalaisiin tasan 0-kertaa. Eli harvemmin. Suomalaisiin olen törmännyt sattumalta ainoastaan tv:ssä. Ensimmäisenä tulopäivänä näin Lännen-Jukan eli entisen J-karjalaisen konsertin televisiosta. Sen lisäksi nyt täällä on alkanut pyörimään Duudsonit. Voi prkl, ihan mitä muuta tahansa soopaa mutta pliis ei sitä. Karponkin vähämieliset asiat katsoisin mielummin...

Kävin ajamassa pari maastokisaakin. Jos maantiekisoissa oli tuulista ja kylmää, niin maastokisoissa on jossain vaiheessa satanut kaatamalla. Ensimmäiseen kisaan, joka järjestettiin 40 km päässä luvattiin alunalkaen hellettä. Enkä sitten aamulla viitsinyt tarkistaa säätä. Suuntasin kisapaikalle kätevästi parilla bussilla, joilla pääsi lähes lähelle. Eikä aikaakaan kulunut kuin 1,5 tuntia. Perille päästyäni päälle iski ukkoskuuro ja eihän mulla ollut tietysti mukana kuin hellekamat. Värjöttelin sitten ulkona, kun ei täällä näköjään kisoihin todellakaan kuulu mitkään suihkufasiliteetit tai yleensäkään sisätilat. Jos sisälle halusi, ulkohuussiin olis päässyt.

Kisan aikataulu venyi, koska lakien ja asetusten mukaan kisaaminen ukkosella on kielletty. Lopulta sade loppui ja päästiin aloittamaan vellisirkus. Yritin lämmitellä mahdollisimman pitkään ja tulin lähtöpaikalle viime hetkillä. Luulin, että omat sarjalaiset starttaa yhdessä, mutta näin ei ollut. Kyselin yhdeltä viskaalilta, että missä kilpa-sarjan lähdössä mun pitäis olla. Viimeisessä, oli vastaus.


Yllä muuten kuva junnujen startista, jossa lähes kaikki osasivat startata liikkeelle ilman suurempia sekaannuksia. Yksi asettui heti poikkiteloin, koska ajo ilman apurattaita on haastavaa. Tosin paraskin sanomaan, sillä itse sähelsin paljon pahemmin. Tulin kyllä metsästä ensimmäisenä pois, mutta tuloksissa olin lopulta 8. Olin kuitenkin sitten väärässä lähdössä, mun porukka starttas 2 minuuttia aikaisemmin. Urpo mikä urpo. Sen verran otti kuitenkin päähän, että ajoin pyörällä takaisin Minneapolikseen. Yhtä nopeasti pääsi pyörällä kuin bussilakin. Ja kisasta sen verran, että hieno oli reitti, käytännössä pelkästään polkua ja osittain mutavellillä höystettyä. Oikeaa maastopyöräilyä siis.

Kävin jyystämässä toisenkin kisan, mutta siitä hieman myöhemmin. Pitää mennä aikaisin nukkumaan, kun proffa on ollut reissussa ja tulee heti aamulla intoa puhkuen kyselemään homman etenemistä. Pitää olla virkeänä, että keksii hyvät tekosyyt.

Kisoja ilman kasoja ja aitoa lännenmuonaa

Ei tuu näköjään viikonloppuisin muuta tehtyä kuin hötkyiltyä noiden kisojen perässä. Selittelyä säälittävistä esityksistä tarjolla siis tälläkin kertaa. Lauantaina oli jälleen maantiekisa ja eikä tälläkään kertaa paikka ollut mikään varsinainen metropoli. Hendersonin kyliltä löytyi tällä kertaa sentään pakollisen kirkon lisäksi pari kauppaa ja baaria. Kisapaikalta sen sijaan ei taaskaan mitään. Urheilukentältä löytyi vessa ja se oli taas sitten siinä. Ilmeisesti paljas perse on täällä niin tabu, että suihkussa ei kisaporukka edes haluaisi käydä, vaan puhdistautumisrituaalit hoidetaan mielellään kotona.

Jos edellisillä kerroilla on ollut kylmää ja tuulista tai kylmää ja erittäin tuulista, niin tällä kertaa oli vaihteen vuoksi erittäin kylmää ja tuulista. Mahtavan vaihtelevia nää kisakelit, joka kerralla vähän erillä tavalla kurjaa. Lämpöä oli suotu starttihetkelle sellaiset pari astetta ja kisan aikana kelin kruunasivat ajoittaiset raekuurot.
Kylmää kyytiä oli tarjolla itse kisassakin. Ajoin miehet yli 35 -vuotiaiden sarjassa, jossa ajaa porukkaa, jolla on 1 tai 2 kategorian lisenssit, kun mulla taasen on 5 kategorian lisenssi. Kategorioita on siis 5 ja selvyyden vuoksi täsmennettäköön, että 1 kategoria on se livakoimpien ryhmä ja mun se vähiten vauhdikkain. Yritän vältellä oman kategorian kisoja, koska kasoja eli kolareita on siellä vielä enemmän kuin muissa sarjoissa. Onneksi monet lähdöt ovat ns. avoimia, eli jos oot niin hölmö, että haluat minimoida oman menestymisesi ja maksimoida kärsimyksesi niin tervetuloa ja -menoa vaan.


Kisa lyhyesti; puolessa välissä isot pojat alko lappamaan kunnolla kaasua koneeseen ja sivutuulipätkällä tipuin porukasta. Ainoa lohtu oli, että matkan varrella tippui moni muukin. Nilkutin sitten parin muun kaverin kanssa maaliin. Ei ollut yllätys, että tipuin, mutta itse veikkasin kyllä, että tipun 1,5 km hivuttavan pitkään nousuun. Aneeminen esitys, mutta eri tavalla kuin oletin.

Olosuhteet olivat kurjat ja kyyti kylmää, joten järjellisesti tätä kisaamista ei pysty mitenkään perustelemaan. Kaikesta huolimatta ehkä ensi viikonloppuna tai viimeistään seuraavana uudestaan. Ehkä ei edelleenkään tule koroke-sijoituksia, mutta jos edes vaikka niitä arvontapalkintoja...

Reissun kohokohta oli tulomatkalla bongattu ruokapaikka, joka oli oikea villin-lännen ravinteli. Sisustus ja ruoka oli viimeisen päälle ja valitun tyylin mukainen. Tilasin Whiskey Steak -setin, jonka sulatus oli kisasta hämmentyneelle elimistölle se päivän viimeinen haaste. Ja ihan ilman möyrimisiä, vatsakäänteitä ja -väänteitä ei ihan selvitty. Ei silti, ehdottomasti illallisten paukutteluiden väärti.

Iso on täällä isoa tai sitten olemattoman pientä

Tarjolla tällä kertaa otsikon mukaisesti suurensuurta ja olemattoman pientä. Hoidetaan isot ensin alta pois. Kävin viime viikonloppuna pitkästä aikaa Mall of Americassa eli Jenkkilän suurimmassa ostoskeskuksessa. Paikan koosta on hankala antaa sanoin selvää käsitystä, joten tällä kertaa otin kameran mukaan. Tokihan se, että liikkeeseen mahtuisi 32 Boeng 747 lentokonetta ja puljun 4 kerroksesta löytyy jotain reilu 500 liikettä antaa osviittaa, mutta muutaman kuvan avulla mittakaava pamahtaa kaaliin lopulta selkeämmin. Tai jos ei pamahda, niin sitten vika on katsojassa. Puhdista vaikkapa aluksi silmälasit.


Niin, mun mielestä paikka on aika iso, jos sen sisälle mahtuu mitattäyttävä huvipuisto. Eikä sieltä löytynyt siis mitään kärrynpyörän kokoista karusellia ja aneemista liukumäkeä vaan maailmanpyörät, junat ja kaikki muut härvelit. Kattokaa ite. Kuvat on huonoja, mutta en pahoittele, tulkaa ite ottamaan parempia. Laitteissa ei tullut käytyä. Juu, koska en uskalla.

Ja sitten siihen pienenpieneen. Kävin ajamassa maantiekisan Sa Martyssä ja jos Durand oli aneeminen pikkukaupunki, niin tämä oli vielä aneemisempi. Taaskaan ei tarjolla suihkuja eikä mitään. Kaupungista löytyi kirkko ja koulu, ja koulusta tasan yksi vessa. Ja jos viimeksi oli kylmä ja tuulista, niin nyt oli kylmä ja aivan hiton tuulista.



Puitteet oli siis kunnossa eli ei muuta kuin kisaamaan. Tosin oli aika hilkulla, että olisin myöhästynyt startista, kun yritin etsiä paikkaa, johon heittää vedet. Täällä ei nimittäin voi heppi ojossa sohottaa mihin tahansa, vaan siitä seuraan penalty ja ticketti eli sakkoja. Ja poliisi on aina kisapaikalla. En sitten ehtinyt löytää sitä paikkaa, koska kaverit starttas. Onneksi startti tapahtui autoa vähän aikaa seuraillen, joten sain muut kiinni.

Kisa ja kisareitti olivat aneemisia. Jyystettiin tasaista peltotietä ja hirvittävässä tuulessa. Jossain vaiheessa keskustelin toisen kuskin kanssa säännöistä ja lähinnä, että saako keskiviivaa ylittää ja saako nopeampaan, eri kategorian porukkaan, liittyä. Vastaukset olivat varmat, ei ja ilman muuta. Jossain vaiheessa meidät sitten ohitti nopeampi porukka, johon minä ja sama kaveri, jolta säännöistä kyselin, liityimme. Aika nopeasti pystyin huonollakin kielitaidolla päättelemään, että tämä oli ehdottomasti no-no. Harmi, sillä palattuamme omaan porukkaamme, kukaan ei ollut edes huomannut, että olimme livahtaneet karkuun. Osa porukasta protestoi ja osa naureskeli, mutta varmuuden vuoksi käytin ns. ulkomaalaiskorttia ja selittelin, että mie oon tyhymä, enkä tiennyt, että niin ei saa tehdä. Toinen kaveri taas selitteli, että tämä oli hänen eka kisansa, eikä hänellä ole ollut aikaa plärätä sääntökirjaa.



Ylläoleva kuva ei ole kisasta, vaan seuran sunnuntaiselta yhteislenkiltä, jossa ollaan just raahautumassa takaisin Minneapolikseen. Kisassa tapahtui sitten lyhyesti seuraavaa. Yritin irti, mutta koska olen heikko ja huonokuntoinen, 4 kaveria ajoi mut vähän ennen maalia kiinni. Odottelin loppukiriä, jota ei sitten tullut, kun tuomarit huuteli, että edessä kasa eli kolari. Se sitten voitti, joka jarrutti vähiten. Mää jarrutin eniten, eli olin viides. Tai en ollut, koska mut hylättiin keskiviivan ylittämisestä. Tosikot tuomarit.

Seurakaveri Adam (ylläolevassa kuvassa takana oikealla), voitti oman kategorian kisansa, mutta kaatoi samalla seurakaverinsa. Ja kaatuneelle kaverille kaatuminen oli tälle keväälle jo neljäs. Pari viikkoa sitten hän kaatui paikalliskisassa sekä ehti kaatua myös kotimatkalla. Ei omia aikojaan, vaan joku teini ampui sivutieltä pyörällä kylkeen. Taktiikka hänellä on siis vähintään kasa per kisa ja kaveri alkaa olemaan jo aika osina. Nick soittaa ammatikseen jotain tuubaa tai jotain ja kollegat alkaa olemaan vähän ihmeissään, kun päivä päivältä kaveri raahautuu töihin yhä huonommassa hapessa. Tervettä touhua tää pyöräily siis. Alkas varmaan itselläkin olla korkea aika tarkastella tarkemmin noita vakuutusten ehtoja sen verran täällä tuntuu olevan kolariherkkää porukkaa.