Kisoja ilman kasoja ja aitoa lännenmuonaa

Ei tuu näköjään viikonloppuisin muuta tehtyä kuin hötkyiltyä noiden kisojen perässä. Selittelyä säälittävistä esityksistä tarjolla siis tälläkin kertaa. Lauantaina oli jälleen maantiekisa ja eikä tälläkään kertaa paikka ollut mikään varsinainen metropoli. Hendersonin kyliltä löytyi tällä kertaa sentään pakollisen kirkon lisäksi pari kauppaa ja baaria. Kisapaikalta sen sijaan ei taaskaan mitään. Urheilukentältä löytyi vessa ja se oli taas sitten siinä. Ilmeisesti paljas perse on täällä niin tabu, että suihkussa ei kisaporukka edes haluaisi käydä, vaan puhdistautumisrituaalit hoidetaan mielellään kotona.

Jos edellisillä kerroilla on ollut kylmää ja tuulista tai kylmää ja erittäin tuulista, niin tällä kertaa oli vaihteen vuoksi erittäin kylmää ja tuulista. Mahtavan vaihtelevia nää kisakelit, joka kerralla vähän erillä tavalla kurjaa. Lämpöä oli suotu starttihetkelle sellaiset pari astetta ja kisan aikana kelin kruunasivat ajoittaiset raekuurot.
Kylmää kyytiä oli tarjolla itse kisassakin. Ajoin miehet yli 35 -vuotiaiden sarjassa, jossa ajaa porukkaa, jolla on 1 tai 2 kategorian lisenssit, kun mulla taasen on 5 kategorian lisenssi. Kategorioita on siis 5 ja selvyyden vuoksi täsmennettäköön, että 1 kategoria on se livakoimpien ryhmä ja mun se vähiten vauhdikkain. Yritän vältellä oman kategorian kisoja, koska kasoja eli kolareita on siellä vielä enemmän kuin muissa sarjoissa. Onneksi monet lähdöt ovat ns. avoimia, eli jos oot niin hölmö, että haluat minimoida oman menestymisesi ja maksimoida kärsimyksesi niin tervetuloa ja -menoa vaan.


Kisa lyhyesti; puolessa välissä isot pojat alko lappamaan kunnolla kaasua koneeseen ja sivutuulipätkällä tipuin porukasta. Ainoa lohtu oli, että matkan varrella tippui moni muukin. Nilkutin sitten parin muun kaverin kanssa maaliin. Ei ollut yllätys, että tipuin, mutta itse veikkasin kyllä, että tipun 1,5 km hivuttavan pitkään nousuun. Aneeminen esitys, mutta eri tavalla kuin oletin.

Olosuhteet olivat kurjat ja kyyti kylmää, joten järjellisesti tätä kisaamista ei pysty mitenkään perustelemaan. Kaikesta huolimatta ehkä ensi viikonloppuna tai viimeistään seuraavana uudestaan. Ehkä ei edelleenkään tule koroke-sijoituksia, mutta jos edes vaikka niitä arvontapalkintoja...

Reissun kohokohta oli tulomatkalla bongattu ruokapaikka, joka oli oikea villin-lännen ravinteli. Sisustus ja ruoka oli viimeisen päälle ja valitun tyylin mukainen. Tilasin Whiskey Steak -setin, jonka sulatus oli kisasta hämmentyneelle elimistölle se päivän viimeinen haaste. Ja ihan ilman möyrimisiä, vatsakäänteitä ja -väänteitä ei ihan selvitty. Ei silti, ehdottomasti illallisten paukutteluiden väärti.

Iso on täällä isoa tai sitten olemattoman pientä

Tarjolla tällä kertaa otsikon mukaisesti suurensuurta ja olemattoman pientä. Hoidetaan isot ensin alta pois. Kävin viime viikonloppuna pitkästä aikaa Mall of Americassa eli Jenkkilän suurimmassa ostoskeskuksessa. Paikan koosta on hankala antaa sanoin selvää käsitystä, joten tällä kertaa otin kameran mukaan. Tokihan se, että liikkeeseen mahtuisi 32 Boeng 747 lentokonetta ja puljun 4 kerroksesta löytyy jotain reilu 500 liikettä antaa osviittaa, mutta muutaman kuvan avulla mittakaava pamahtaa kaaliin lopulta selkeämmin. Tai jos ei pamahda, niin sitten vika on katsojassa. Puhdista vaikkapa aluksi silmälasit.


Niin, mun mielestä paikka on aika iso, jos sen sisälle mahtuu mitattäyttävä huvipuisto. Eikä sieltä löytynyt siis mitään kärrynpyörän kokoista karusellia ja aneemista liukumäkeä vaan maailmanpyörät, junat ja kaikki muut härvelit. Kattokaa ite. Kuvat on huonoja, mutta en pahoittele, tulkaa ite ottamaan parempia. Laitteissa ei tullut käytyä. Juu, koska en uskalla.

Ja sitten siihen pienenpieneen. Kävin ajamassa maantiekisan Sa Martyssä ja jos Durand oli aneeminen pikkukaupunki, niin tämä oli vielä aneemisempi. Taaskaan ei tarjolla suihkuja eikä mitään. Kaupungista löytyi kirkko ja koulu, ja koulusta tasan yksi vessa. Ja jos viimeksi oli kylmä ja tuulista, niin nyt oli kylmä ja aivan hiton tuulista.



Puitteet oli siis kunnossa eli ei muuta kuin kisaamaan. Tosin oli aika hilkulla, että olisin myöhästynyt startista, kun yritin etsiä paikkaa, johon heittää vedet. Täällä ei nimittäin voi heppi ojossa sohottaa mihin tahansa, vaan siitä seuraan penalty ja ticketti eli sakkoja. Ja poliisi on aina kisapaikalla. En sitten ehtinyt löytää sitä paikkaa, koska kaverit starttas. Onneksi startti tapahtui autoa vähän aikaa seuraillen, joten sain muut kiinni.

Kisa ja kisareitti olivat aneemisia. Jyystettiin tasaista peltotietä ja hirvittävässä tuulessa. Jossain vaiheessa keskustelin toisen kuskin kanssa säännöistä ja lähinnä, että saako keskiviivaa ylittää ja saako nopeampaan, eri kategorian porukkaan, liittyä. Vastaukset olivat varmat, ei ja ilman muuta. Jossain vaiheessa meidät sitten ohitti nopeampi porukka, johon minä ja sama kaveri, jolta säännöistä kyselin, liityimme. Aika nopeasti pystyin huonollakin kielitaidolla päättelemään, että tämä oli ehdottomasti no-no. Harmi, sillä palattuamme omaan porukkaamme, kukaan ei ollut edes huomannut, että olimme livahtaneet karkuun. Osa porukasta protestoi ja osa naureskeli, mutta varmuuden vuoksi käytin ns. ulkomaalaiskorttia ja selittelin, että mie oon tyhymä, enkä tiennyt, että niin ei saa tehdä. Toinen kaveri taas selitteli, että tämä oli hänen eka kisansa, eikä hänellä ole ollut aikaa plärätä sääntökirjaa.



Ylläoleva kuva ei ole kisasta, vaan seuran sunnuntaiselta yhteislenkiltä, jossa ollaan just raahautumassa takaisin Minneapolikseen. Kisassa tapahtui sitten lyhyesti seuraavaa. Yritin irti, mutta koska olen heikko ja huonokuntoinen, 4 kaveria ajoi mut vähän ennen maalia kiinni. Odottelin loppukiriä, jota ei sitten tullut, kun tuomarit huuteli, että edessä kasa eli kolari. Se sitten voitti, joka jarrutti vähiten. Mää jarrutin eniten, eli olin viides. Tai en ollut, koska mut hylättiin keskiviivan ylittämisestä. Tosikot tuomarit.

Seurakaveri Adam (ylläolevassa kuvassa takana oikealla), voitti oman kategorian kisansa, mutta kaatoi samalla seurakaverinsa. Ja kaatuneelle kaverille kaatuminen oli tälle keväälle jo neljäs. Pari viikkoa sitten hän kaatui paikalliskisassa sekä ehti kaatua myös kotimatkalla. Ei omia aikojaan, vaan joku teini ampui sivutieltä pyörällä kylkeen. Taktiikka hänellä on siis vähintään kasa per kisa ja kaveri alkaa olemaan jo aika osina. Nick soittaa ammatikseen jotain tuubaa tai jotain ja kollegat alkaa olemaan vähän ihmeissään, kun päivä päivältä kaveri raahautuu töihin yhä huonommassa hapessa. Tervettä touhua tää pyöräily siis. Alkas varmaan itselläkin olla korkea aika tarkastella tarkemmin noita vakuutusten ehtoja sen verran täällä tuntuu olevan kolariherkkää porukkaa.