Tuomiopäivä?

Viime lauantain (21.5) piti olla tuomiopäivä, mutta maailmanlopun sijasta taivaalta tihusti tutusti vain vettä. Tämä teema on jatkunut jo pitkään - viikolla paistaa ja viikonloppuna sataa. Ja kun maailma ei tuhoutunutkaan, niin piti sitten kehittää jotain ohjelmaa viikonlopulle. Lopulta päätin avata vihdoin kisakauden kurjasta kelistä huolimatta. Kisasuunnitelmat ovat tähän mennessä menneet yhtä putkeen kuin naapuritalon emännällä parkkeeraaminen.

Kisa oli Minnesotan osavaltion maastocupin ensimmäinen osakilpailu, joka järjestettiin St. Paulin lähellä, noin 30 km päässä Minneapoliksesta. Koko perjantai-lauantain oli satanut vettä, joten tiesin, että mutaa tulee olemaan tarjolla ainakin riittävästi.

Aika iso osa porukasta oli päättänyt jättää karkelot välistä ja rypemisen sijasta tehdä jotain enemmän älykästä. Onneksi meitä älyttömiä ilmaantui paikalle kuitenkin jonkin verran. Oman seuran kavereitakin oli yllätyksekseni paikalla pari, vaikka seurakaverit ajavat yleensä vain maantiekisoja. Toinen innokkaista oli Jordan, seuran 16-vuotias ihmelapsi.

Tälläkin kertaa hän pesi muut omassa sarjassaan mennen tullen. Ja kuten kaikki muutkin, kisan jälkeen hän pesi itseään ja pyörää koko loppuillan. Toinen seurakavereista oli Osavaltion moninkertainen maantiemestari ja muutenkin säpäkkä Linda. Voitte yrittää arvata, että kumpi kuvissa olevista naikkosista hän on.

Ai juu, liian helppo arvata - seuran paita näkyy kuvassa.

Itselläni kisa meni ihan kivasti. Pari kertaa tuli sukellettua mutaan, mutta en ollut ihan ainoa. Nopein veti turvalleen noin 50 metriä startin jälkeen ja sen seurauksena muutama muukin. Reilun kahden tunnin rypemisen jälkeen valkoinen pyörä oli vaihtanut kuosiaan ja lihonnut sellaiset 10 kiloa.

Ja koska kisajärjestäjät eivät täällä tarjoa suihkuja tai pyöränpesuvempeleitä, niinpä auto sai myös osansa. Viime vuonna oli muuten lähes yhtä mutaista ja tulin paikalle bussilla, tai itse asiassa kätevästi kahden bussin avulla ja loppumatka ajaen. Mutakuosissa en viime vuonna kehdannut hypätä bussiin vaan ajoin pyörällä takaisin. Kotiin saapuessani naapurin siivojaa-pariskunta naureskeli ulkoasulleni ja mieleni teki tiedustella pienen speciaali-siivousprojektin hintaa. Espanja ei vaan oikein taitu, joten vietin illan itseäni, pyörää, autoa ja ajokamoja kuuratessa. Parinkaan kierroksen jälkeen paikat eivät vieläkään varsinaisesti loistaneet, mutta uupuneena päätin jättää viimeistelyyn seuraavaan päivään.

Sunnuntaina päätin ajaa kevyen lenkin ja puunata pyöräni lopullisen puhtaaksi sen jälkeen. Lyhyen ajon jälkeen taivas tummine pilvineen uhosi siihen tyyliin, että päätin luikkia takaisin äkkiä myrskyn alta. Rankkasade ehti kuitenkin ennen kotia ja kotiin päästessäni alkoivat tornado-summerit ulvoa. Itselläni meni kastuessa vain hermot, mutta pohjoisempana osaa kaupunkia meni monelta koti (lähes 2000 tuhannelta) ja parilta henki. Tämä alue ei ole tornado-altista aluetta, mutta silti tämänkin alueen myrskyjen rajuus suomalaisiin säihin tottuneen yllättää.

Kallis vapaapäivä

Osa porukasta on valitellut, että edellinen kirjoitus ei heillä näy. Ja osa taas ei valita. En tiedä mistä näkyvyysongelmat johtuvat, ehkä joillakin voi olla joku sensuuritoiminto päällä. Pomo ei esimerkiksi tykkää, että työpäivän aikana katsotaan jotain hävyttömyyksiä. Mulla oli edellisessä kirjoituksessa kuvaus, jossa kaksi naista auttoi mua vaihtamaan kumen, joten se hyvinkin olla liian räävitön. Mene ja tiedä, eli mene ja kysy pomolta. Tai vaimolta.

Aiheesta toiseen, pomo kyseli multa, kun tulin aikoinaan tänne, että millä aion kulkea työmatkat. Pyörällä ehdottelin, ja jos sää on ihan ahterista, niin bussilla. No, se otti sitten tavaksi kysellä huonomman sään sattuessa, että millä kulkuvälineellä tulin. Ja minä puolestani olen ottanut tavaksi vastata, että pyörällä, kun sää oli ihan siedettävä. Tietysti siitä tuli sitten henkien kamppailu eli töihin tuli tultava pyörällä, vaikka sää oli kuinka ahterista tahansa. Ja vaikka pyörää piti pahimmillaan repiä läpi kinosten.

No, nyt kun on tullut todistettua, että suomalaiset ovat urheansitkeää kansaa eli itsepäisiä typeryksiä, oli aika heittää yllärikortti ja ostaa auto. Tänään otin ansaitun vapaapäivän - kevään ainoan vapaapäivän missasin menemällä tietämättömänä töihin - ja ostin tämän:

Kaara on siis Vokkarin Sporwagon Jetta vuosimallia 2009. Joku voi tietysti kysyä, että tarvitseeko esim. Kuopio-Oulu välille, joka on 99-prosenttisesti suoraa tietä, mutkiin hyvin taittuvaa sporttialustaa. Samoin voi kysyä, että onko tohtori Mursu unohtanut tyystin suomalaisen ilmaston ja hommaa lämpimiin maihin sopivan valkoisen pirssin. Näille kyynikoille vastaus on, että a) totta kai ja b) vain osittain.

Todellisuudessa vaihtoehtoja oli tasan yksi eli vaihtoehdot olivat a) ota tai b) jätä. Täällä ei ihmiset paljon farmareista perusta, kun paljon kätevämpää on ostaa vaimolle toinen auto tai pick-up, jos tarvitsee kuskata isoja määriä tavaraa. Kaljaa esimerkiksi.

Auto nököttää talonyhtiön parkkipaikalla, jonka kuukausihinnasta kävin tänään talonyhtiön konttorista kyselemässä. Kaveri totes, että yleensä vuokra maksetaan kekseissä. Mielellään suklaakekseissä. Määrästä ei ollut puhetta ja täytyy toimittaa tämä huomenna toimiston sedille ja tytöille. Luulen, että määrä vastaa suunnilleen kuukauden vuokraa, mutta tarkemmat tieteelliset laskelmat täytyy tehdä myöhemmin. En halua, että palattuani Suomeen minulta tullaan karhuamaan kolmea keksiä...